keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Lehtijuttua...


Terveiset täältä!
Kannattaa pitää silmät auki seuraavan Plaza Koti lehden ilmestyessä. Numerossa 10/2015 saattaa nimittäin olla luvassa jotain mielenkiintoista tätä blogia seuranneille. 😉

Siskoni otti alkusyskystä muutamia kuvia meillä. Olipa kiva saada kunnollisia kuvia talosta. Tässä niistä muutama. 





torstai 15. tammikuuta 2015

Blogin kaipuu



Hei! 
Minulle koitti tänään yllättävä blogin kaipuu ja tulin ensimmäistä kertaa varmaan lähes vuoteen käymään täällä. Melkein tuli raksaakin ikävä! Oli se vaan ihanaa kun sai suunnitella ja unelmoida. Ihanaa se on se asuminenkin ja kesällä aloitettiinkin pihaprojekti eli rakennettiin aita ja laitettiin asfaltti. Nyt keväällä sitten vihdoin nurmikko. Ensimmäinen tapettikin jo vaihtui kesällä ja sisustamisesta en luovu vaikka kaikki, ainakin kertaalleen, jo onkin ollut valmista.

Olin näköjään lupaillut kuviakin, ja kohtahan täällä on 2 vuotta asuttu eikä yhtäkään kunnollista kuvaa ole otettu. 😉
Kaikki kuvat on tasoa iPhone/Instagram, joten tässä niistä muutama. Kaikki huonossa valossa ja väärästä kulmasta, mutta jotain. 

Käyköhän täällä enää kukaan?






















lauantai 27. heinäkuuta 2013

Elossa ollaan





Hei kakki! 

Siitä on aika tarkalleen 4 kuukautta kun viimeksi kirjoitin tänne.

Kävi se tyypillinen, muuton jälkeen tuli aikamoinen rakennus- ja bloggausähky. On ollut ihana vaan saada olla kotona, tekemättä mitään. Kaikki tuhannet tunnit etsiessä ideoita, materiaaleja, tekijöitä jne vei minusta kyllä kaikki voimat. On se talon rakennuttaminen vaan aikamoinen ponnistus! Mutta ehdottomasti kyllä ponnistuksen arvoinen.

Nyt alkaa kesä olla lopuillaan ja pitäisi taas ryhdistäytyä tekemättömien hommien osalta. Pikku hiljaa ollaan kyllä sisustettu taloa, useampi huone alkaakin jo olla valmiina, mutta suurimpina projekteina meitä odottaa nyt parvekkeen ja terassin rakentaminen, viimeiset ulkomaalaukset ja ulkovalot. Aitakin olisi ihan hurjan kiva. Piha kyllä jää vielä laittamatta, ehkä sitten ensi kesänä olisi budjetti sen verran elpynyt että voisimme laittaa asvaltin ajotielle ja tasoittaa pihan ja laittaa nurmikon tulemaan. Ehkä jopa päivittelen tätä blogia välillä.

Kuvakavalkadin lupaan kunhan on vähän valmiimpana kaikki, työhuone, ruokailutila ja yläkerran aula ovat vielä jonkin verran kesken. 

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Kun talo on valmis

Kun talo on valmis, voi käyttää muutaman tunnin esim. vanhojen pullojen ja taulujen asettelemiseen vanhan lahjaksi saadun kaapin päälle. Voi siirrellä ja mallailla.
Ei ole kiire minnekään.





perjantai 15. maaliskuuta 2013

50 000 lukukertaa



Kiitos kaikille jotka ovat seuranneet kotimme rakentamista kuopasta muuttoon asti. Nyt yritetään saada koti valmiiksi myös ulkopuolelta, sisältä ei puutu kuin liesituulettimen kotelo ja vaatekomeroiden hyllyt. Toivon myös löytäväni voimia sisustamiseen, mutta nyt on vielä tarkoitus hengähtää hetki.

Ihanaa viikonloppua kaikille, kyllä se kevät sieltä tulee!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Nettipimennossa

Emme vieläkään ole saaneet nettiä toimimaan uudessa talossa, enkä jaksa näpytellä pitkiä tarinoita muutosta tai sisustuksesta tällä puhelimellani.

Mutta muutama instagram kuva tässä kuitenkin. Kiitos kaikille lukuisista mukavista kommenteista. Olemme kyllä tosi onnellisia uudessa kodissamme, eikä talon ulkopuolen keskeneräisyys haittaa nyt ollenkaan kun sisällä on kaikki yhtä liesituulettimen koteloa vaille valmista. Sisustamista ja tavaroiden paikoilleen laittoa on vielä paljonkin...tottahan toki.