tiistai 25. lokakuuta 2011

Asiat etenevät - ja samalla eivät


Pitkästä aikaa ajattelin taas kirjoittaa pientä tilannepäivitystä.

Asuntommehan on myyty, ja muutto odottaa neljän viikon päästä. Vuokra-asunto saadaan käyttöömme ensi viikolla, sen jälkeen maalaamme siellä seiniä ja aloitamme roudaamisen vähitellen. Pakko myöntää, etten odota kyseistä projektia kovinkaan innokkaana. Päinvastoin. Kun pitää miettiä mitä säästää, mistä hankkiutua eroon, mitä ottaa mukaan asuntoon (joka on kooltaan puolet nykyisestä kodista) ja mitä laittaa varastoon vuodeksi lukkojen taakse. Pieni aika-hyppy kuukauden päähän olisi paikallaan. 

Arkkitehti (pääsuunnittelijamme) tosiaan kävi kaupungin lupavalvojan puheilla viime viikolla. Ylipäätään tapaaminen oli mennyt hyvin ja lupavalvoja oli tykännyt talosta paljonkin. Tämä on tietysti kaikkein tärkeintä tässä kohtaa. Olivat miettineet katon väriä. Me siis haluaisimme ensisijaisesti vaaleanvihreän katon. Naapurustossa on hyvin erivärisiä kattoja, mm. ruskeita, punaisia, harmaita ja yksi vihreä. Toivotaan että saadaan vihreä katto vaikka lupavalvoja olikin ehdottanut punaista tai harmaata. Harmaan kanssa voisin elää, punaista en halua vaikka se joissain taloissa onkin ihan kiva. 

Muuten oli suunnitelmat kuulostaneet hyviltä, joku kysymys tullut julkisivun rimoituksesta mutta ei mitään sen suurempaa. Toivotaan ettei tule isompia muutosehdotuksia siinä vaiheessa kun saamme lupaperit jätettyä.

Ja lupapaperit jätetään heti kun tontti on päässyt tonttirekisteriin....sitä odotellessa siis pyöritämme lähinnä peukaloita.

Kävin viime viikolla myös tulevan vastaavan mestarin kanssa tontilla. Talomme siis rakentaa Inkoolainen hyväksi todettu rakennusporukka. Kävimme hänen kanssaan alustavasti läpi suunitelmia, mittailtiin tonttia (miten talo sille sijoittuu) ja puhuimme aikataulusta. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kaadetaan maaliskuussa puut, huthikuussa sään salliessa kaivetaan kuoppa ja tehdään maastotöitä sekä rakennetaan perustukset - ja toukokuun puolessa välissä tulisi sitten talotoimitus rekalla Ruotsista. Karlsonhusilla on noin 4kk toimitusajat joten talo pitäisi tilata heti vuodenvaihteen jälkeen. Jos näin käy, voisimme asua uudessa kodissamme kun tyttömme menee kolmannelle luokalle ja poika kuudennelle. Aika ihanaa, pidetään peukut pystyssä että näin kävisi!

Viime lauantaina yritimme mennä katsomaan keittiöitä Tibrolle. Mutta kun saavuimme paikalle kello 14.15, oli kauppa suljettu kello 14.00. Haettiinkin sitten kauppahallista lihaa ja juustoja ja suunnattiin takaisin kotiin ruoan laittoon. Uusi yritys tällä viikolla. Aion pyytää muutamia keittiötarjouksia, vahvimpana vaihtoehtona tällä hetkellä tosiaan Tibro. Ihanin olisi varmaankin Kvänum mutta heidän hinnat taitavat ylittää budjettimme. Mutta ehkä sitä kysyisi sieltäkin.

Lattioissa minua kiinnostaisi lankkulattia joka on hankala lattialämmityksen kanssa. Novafloorilla on massiivipuulattia jonka voi asentaa lattialämmityksen päälle. Tilasin sieltä mallipaloja ja kivalta näyttää. Pitää laittaa harkintaan. Toisaalta uskon että perheemme olisi ihan onnellinen myös vaikka meille tulisikin ihan vaan tavallinen parketti. Pitää yrittää pitää kohtuus ja järki mukana näissä materiaalivalinnoissa, vaikka vaikeata se välillä onkin. :)

Eipä tässä muuta tällä kertaa, kiitos kaikille kommenteista ja kiva kun täällä jo on ollut vähän kävijöitä vaikka laisekemman puoleisesti olenkin kirjoitellut. Lisää tekstiä tulee vramasti kunhan tontilla alkaa tapahtumaan.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Pohjakuvat

Tässä vielä pohjakuvat. Näitä on nyt muokattu ja duunattu ja näillä mennään kaupungille, toki ehtii vielä tehdä muutoksia jos haluaa mutta ollaan kyllä hyvin tyytyväisiä nyt. Toivotaan ettei kaupungin tädillä ole nokan koputtamista ja voitaisiin hakea rakennuslupaa näiden suunnitelmien pohjalta.

Tärkeimpinä ominaisuuksina siis isot oleskelutilat, suuri keittiö, kaikille vaatehuoneet, työhuone makkareiden lisäksi.



JULKISIVUKUVAT

Kiitos avusta asianosaisille, nyt on julkisivukuvat jo kaapattu ja pohjakuvat tulevat pian! Nämä siis ne luonnokset joiden kanssa mennään kaupungille, ei siis vielä lopulliset talotehtaan kuvat.