keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kolmekymppinen - ja heti ensimmäinen takaisku

Terveiset puhelimen kautta mökiltä!

Täytin viime sunnuntaina 30, ja vietin erinomaiset juhlat poikkeuksellinsen kauniissa, hauskassa ja fiksussa seurassa! Kyllä tämä vanheneminen on mukavaa puuhaa, ihan käsittämätöntä. Rakastan järjestää juhlia, ja nyt taas muistui mieleen miksi. Kiitos kaikille!

Muutaman huonosti nukutun yön jälkeen koitti paluu arkeen. Tai siis lomallahan tässä vielä ollaan, mutta koti, lapset, talosuunnitelmat ja muu todellisuus. Tiistaina tapasin tontilla arkkitehdin joka oli lupautunut miettimään taloon tulevia pieniä muutoksia, talon asettamista tontille jne. Mutta tuomio oli tyly; se talo jota olimme miettineet nyt jo yli puoli vuotta (ja uskoimme pärjäävämme pienillä muutoksilla jotta neliömäärää saataisiin hiukan pienennettyä) ei voikaan tontille rakentaa. Talo on vaan liian iso, ja 50m2 siitä ei oikein näppärästi saa pois. Lisäksi arkkitehdin mielestä talon suunnittelussa oli muutenkin muutama niin iso puute, ettei se olisi paras mahdollinen valinta.

Iso pettymys. Mutta mutta, katse eteenpäin. Nyt lähdemme muokkaamaan uutta taloa, lähtökohtana Karlsonhus Stora Lusthuset Uttringe, josta EHKÄ saa muokattua sopivan talon. Kellarin avulla saadaan kaikki haluamamme tilat mahtumaan. Peukut pystyyn että tämä onnistuu näin...

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Talon nimi...

Saimmekin heti kommenttia talon nimestä. Ettei ihan kuulosta meiltä. :)

Talon nimi, Villa Fridhem, on suoraan vanhan tilan nimestä. Tilan nimi siis on Fridhem, eikä nimi siten ole tahallisesti ironinen tai ihan tuulesta temmattu. Toivotaan että nimi on enne, ja elo talossa tulisi olemaan rauhalista ja sopuisaa.

Mukava yhteensattuma on myös se, että mummoni koti Kirkkonummella oli aikoinaan nimeltään Fridhem.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Kuvia tontilta

Tänään kävimme mieheni kanssa tontilla. Mukana olivat myös koirat, joista toinen, valkoinen tottakai, meni heti uimaan tontilla sijaitsevaan haisevaan ja mutaiseen lammikkoon. Eli tonttivisiitin jälkeen olikin pesu ihan shamppoolla vuorossa.

Tontilla on kolme vanhaa purettavaa rakennusta. Talo, noin 70m2, vaja ja pieni sauna. Mitään ei säästetä. Lisäksi tontilla on tosiaan tuo lampi joka on ajatuksena ihan kiva, mutta käytännössä nimenomaan mutainen, haiseva ja itikoita luokseen kutsuva. Se pitää täyttää myös jotta saadaan talo aseteltua jotenkin fiksusti.



Arkkitehdin tapaan ensi tiistaina. Talomallihan on oikeastaan jo valittu, mutta pieniä muutoksia pitää tehdä. Meillä on rakennusoikeutta 210m2+kellari, ja talo on sellaisenaan tontille liian iso. Talon alle tulee noin 80m2 kellari, johon tulee varaus saunalle, varastotilaa ja musiikkihuone. Lisäksi haluamme korottaa huonekorkeutta, rakentaa pienen parvekkeen ja tehdä pari muutakin muutosta. Meidän tontti-osuus on noin 1080m2 kun koko tontti on tällä hetkellä 1619m2.

muoks lokakuu/2011: ja suunnitelmathan muuttuivat niin että meille jää koko tontti mutta taloon ei tule kellaria.  Käytetään taloon 250 kerrosneliötä.

Step one - tontti ja lähtökohdat

Kuinka tähän tultiin?

Tammikuussa 2011 teimme tarjouksen tontista.
Toukokuussa 2011 teimme toisen tarjouksen samasta tontista.
Heinäkuun alussa 2011 teimme kolmannen tarjouksen, ja lopulta ostimme unelmatonttimme.

Kesäkuun viimeinen päivä 2011 irtisanouduin vanhasta työpaikastani, ja lupauduin uusiin haasteisiin Elokuun alussa.

Mieheni on päivätyönsä lisäksi muusikko.

Lapsemme ovat 10- ja 7-vuotiaat. Harrastavat kaikenlaista, paljon. Meillä on kaksi koiraa.

Joku saattaisi miettiä että olemme hulluja kun vielä raksaprojektiin ryhdymme. Minä päätän uskoa viisaan äitini sanoihin. Ellei omat haaveesi ole niin suuria että naapuritkin niille nauravat, niin ne eivät ole haaveita ollenkaan. Tästä tulee kiireinen ruuhkavuosi, mutta hyvällä hengellä ja tekemisen meiningillä päätin että se on nyt uskalletava.

Jos tyttö on elämänsä haaveillut omasta huvikummustaan, onhan hänen sellainen saatava.

Kuvassa Karlsohus Humlebacken. Ihana