torstai 2. helmikuuta 2012

Nettisurffailun satoa, pariovet


Heipähei vaalihuuman keskeltä.

Lainhuuto ja tonttirekisteröinti on nyt hoidettu, ja kaupungin tädillehän oli jo kaksi kertaa näytetty talon suunnitelmat, eikä hänellä ole ollut juuri mitään huomautettavaa kuviin. Mutta mutta, nyt kun vihdoin saimme hakea lupaa, onkin ilmestynyt monta asiaa jotka pitäisi muuttaa. On ongelmaa katon kaltevuuden, kaari-ikkunan, talon yhden osan "massiivisuuden" jne kanssa. Aikamoista, olisihan näistä vaikka vähän aikaisemmin voinut sanoa jos on sanoakseen. Harmittaa kyllä melkoisesti, eikä todellakaan tekisi mieli alkaa muuttamaan talon julkisivua niin että meille yht' äkkiä nyt tulisikin ihan erilainen talo! Kaavakaan ei aseta mitään rajoituksia talolle. Toivotaan että arkkitehti saa nyt perusteltua ratkaisumme kaupungin lupaihmisille, ja päästää vihdoin etenemään. Talo on kuitenkin meidän mielestämme juuri tällaisena ihana. <3
(stora lusthuset Uttringe joka on lähtökohtana meidän talolle)

Noniin, muihin asioihin. Olen kyttäillyt netistä vanhoja ikkunallisia pariovia ja nyt sellaiset löytyi. Pitäisi enää vain saada ne kotiin Pirkanmaalta. Ajatuksena on siis asentaa ovet alakertaan tulevan tv-huoneen ja "salin" väliin jotta tv-huoneen saa tarvittaessa ovien taakse. Esim kun illalla katsellaan telkkaria ja lapset jo nukkuvat. Olen siis tietenkin tällaisia ratkaisuja nähnyt ruotsalaisissa blogeissa, missääs muutenkaan. Täydelliset ovet löytyivät nyt suhteellisen ok-hintaan, joten päätin ostaa varastoon. Ovet pitää toki maalata sitten, ja nikkaroida ovenkarmit, mutta uskon että tulee oikein hyvä. Ovien korkeus on 225cm ja leveys yhteensä 122cm.

Tässä on meidän ovet:


Tässä yhdet aika kivan väriset jotka löysin googlella, olisi ehkä hauska maalata meidänkin ovet jollain kivalla värillä:




8 kommenttia:

  1. Ihanat pariovet! Meiltä löytyy myös moiset ja mahdolliseen seuraavaan kotiin haluaisin myös samanlaiset.

    VastaaPoista
  2. Mä harrastan niitä englantilaisia rakennus/remontointiohjelmia, joissa ihmiset rakentaa jostain vanhasta navetasta upean kodin. Mulle on jäänyt pysyvästi mieleen nainen, joka oli kiertänyt ympäri Ranskaa ja hakenut vanhaa parkettia konttikaupalla, kierreportaita, ikkunoita jne. Mä voisin helposti sortua samaan, jos olisi varstotilaa. Mutta taidat säkin olla samanlainen...

    Anu

    VastaaPoista
  3. Hei! Myytkö ovet 600e:lla? :) Meillä on vanha 1800-luvun talo, johon tarvisi kiireesti nyt jostain vanhat pariovet löytää..

    t. hanna

    VastaaPoista
  4. Hei Hanna

    En kyllä nyt millään luopuisi kun vihdoin moiset löysin. Ymmärrän kyllä tuskasi täysin ja auttaisin kyllä ellen itse olisi nyt noista niin kamalan onnellinen. Voin vinkata täällä jos törmään toisiin jossain.

    VastaaPoista
  5. Hei, kiva oli löytää tämä blogisi kun itsekin elämme samaa suunnitteluvaihetta ja alamme rakentaa vähän samantyylistä taloa tänä keväänä...otimme myös mallia samasta Karlssonhus talosta kuin te. Hyvä maku teilläkin! ;)
    Parhaillaan myös etsin hyvää takkavalmistajaa. Jään kyllä seuraamaan blogiasi mielenkiinnolla!
    Tervetuloa myös minun blogiini: www.niittylanlapset.blogspot.com

    p.s. Mistä olet löytänyt tuon mustan nupin? Mekin haaveilemme vanhan ajan keittiöstä ja tuo nuppi kyllä olisi kaunis.

    VastaaPoista
  6. Hei Miia!

    Kiva kun eksyit tänne blogintekeleeseeni. :) Pikkuhiljaa alkaa pääsemään bloggailun makuun ja varmasti aktiivisemmin päivittelen projektin edetessä. Olisi tosi kva kuulla enemmän teidän projektista, ja siitä millainen talo teille on tulossa. Millaista takkaa olette suunnitelleet? Itse haaveilin ensin kaakeliuunista mutta nyt olemme päätymässä muurarin rakentamaan manttelitakkaan.

    Nupit löysin täältä:

    http://www.countrybymail.se/se/grp/knoppar.php

    VastaaPoista
  7. Joo countrtbymail on munkin lempikauppa, mutta en ole hetkeen käynytkään sielä. Kiva juttu, sielä onkin paljon ihania nuppeja, olen myös tilannut heiltä posliininuppeja aiemmin.

    Olen myös melko tuore bloggaaja (kesällä aloitin kun rakensimme autotallia) ja aika vähän olen loppuviimeksi kirjoittanut rakentamisesta. Piti aloittaa rakennusblogi mut siitä tulikin jokin lifestyleblogi kai ;) Talomme kun on itse kovalla työllä suunniteltu (varmaan vuoden suunnittelimme ja piirsimme eri talomalleja), niin olen aikalailla varjellut ideoitamme ja en ole hirveesti halunnut paljastaa blogissani, mutta kyllä uskon, että kaikki kuitenkin avoimena ihmisenä jossain vaiheessa paljastan ;) Ja kun talo valmistuu, niin sen ilon haluaa jakaa. Ehkä voisin tässä joskus laittaa sellaisen "paljastuspostauksen" (jos tohin) jossa näytän paremmat kuvat talopiirrustuksistamme. Ei se välttämättä mikään huikea luomus ole, mutta itelle iso juttu! :)

    Olin myös suunnitellut manttelitakkaa ja kaakeliuunia mutta nyt olen päätymässäkin pelkistetympään, mutta vanhan malliseen rappipintaiseen takkaan. Siitäkin varmaan tulen kirjoittamaan pian blogissani.

    Tykkään kovasti sun mausta ja heti löysin paljon itseäni sun ajatuksista :) Vähän vanhan näköistä taloa tavoittelemme ja nuo karlsonhusin mallit kyllä ovat ihanimpia, niistä saimme paljon ideoita!

    Aivan ihanat nuo ostamasi pariovet! Mistä ne löysit? Meillä ei mies varmaan antaisi mulle vapauksia laittaa vanhoja ovia sisälle, mutta keittiön yhteyteen takapihalle tulee meille onneksi siipeen viherhuone, jossa saan sit toteuttaa vanhan unelmiani. Sinne hankin kans vanhat pariovet ja lankkulattiat jne.

    VastaaPoista
  8. On "hauska" kuulla, että muidenkin kaupunkien viranomaiset pitävät tarpeellisena pohtia talon julkisivu-asioita. Meidän tapauksessa talomme kattoratkaisuja käsiteltiin oikein työryhmässä asti..! On kiva maksaa veroja kun tietää virkamiesten käyttävän aikaansa olennaisten asioiden hoitamiseen.

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit!