tiistai 14. helmikuuta 2012

New York, New York!



Pitkäaikainen unelmani toteutuu vihdoin kun pakkaan Finnairin putkeen äitini ja 8-vuotiaan tyttäreni ja lähden sunnuntaina New Yorkiin! Poika joutuu (raukka parka) jäämään reissusta kotiin kun treenaa ensi viikolla Kristina från Duvemåla-musikaaliin (ensi-ilta 29.2) ja isi jää seuraksi kotiin. Toisaalta uskon että pojille tulee ihan kiva viikko ilman naisväen nalkutusta. Voivat elää kuin pellossa ja syödä mäkkärissä vaikka koko viikon ajan jos siltä tuntuu. Kunhan minulle ei kerrota niin olen asian kanssa sujut.

Meillä ei ole mitään suunnitelmia tuolle matkalle, vaan ajattelin mennä täysin fiilispohjalta. Olisi tietenkin kiva löytää jotain ihanaa tulevaan taloon.

Olenkin miettinyt käyväni Pottery Barnissa. Olen nimittäin mieheni kanssa katsonut kaikki Frendit-jaksot noin sata kertaa, ja muistelen miten Rachel rakasti Pottery Barnia. Olenkin nyt surffaillut ko. puodin sivuilla, ja löytänyt muutamia juttuja joita voisi harkita roudaavansa Atlantin yli, saadakseen taas jotain krääsää varastoitavaksi ensi talveen asti. Toki uskon että Nykistä löytyy myös muita ihania sisustuskauppoja, persoonallisempiakin, mutta ei kaiken aina designia tarvitse olla ollakseen kivaa.

Ruokapöydän ylle olisi kiva saada esimerkiksi tällaisia, 2 kpl.


Myös muuta pienempää rekvisiittaa voisi katsastaa:

suihkuverho yläkerran kylpyhuoneeseen (jonne tulee amme)

tilkkutäkki (tai useampi)

torkkupeitto

Tietenkin jos minulla olisi repullinen rahaa ja air cargo käytettävissä voisin tuoda 
kontillisen kalusteita ja sälää:





6 kommenttia:

  1. Min vaihtarekompis Kate Temple-Reynolds har en inredningsaffär där som heter Studio Four NYC. Far dit o kolla o hälsa henne, baby Bobby och Franska buldoggen Flo från mig :)

    Adress: 900 Broadway Suite 204

    www.studiofournyc.com

    Helt ljuvlig äffar. Featured bl.a i March 2012 Vogue ;)

    VastaaPoista
  2. Dom har mest tapeter o mattor. Kanske du sku hitta nån unis tapet till en vägg i ert nya hus... Ett fint minne av er resa till the Big Apple :-)

    VastaaPoista
  3. Joo jag tittade på sidan. Funderade samma om tapeten, där var bl.a. en fin gul med fjärilar/fåglar...

    VastaaPoista
  4. Jag sku kunna skicka med nån lite present baby Bobby om du tror att du far dit...

    VastaaPoista
  5. Oi ihanaa! Enjoy ja tee hyviä löytöjä!!!! :)

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit!