tiistai 20. syyskuuta 2011

Ensimmäinen hankinta uuteen kotiin

Täällä vietetään kotipäivää pienen toipilaan kanssa. Huomenna palailen jo toivottavasti töihin mikäli mahdollista, uudesta duunista on vähän ikävä olla poissa mutta ei tuollaista kymmenvuotiasta tohdi yksinkään jättää. Noh, pyykkikone laulaa ja äidin huoltojoukot kantavat sänkyyn buranaa ja eväsleipää.

Viikonloppuna oli Habitaren messut. Kävin messuilla pariinkin otteeseen, ja keräilin esitteitä ja fiilistelin. Tein tarjouksen yhdestä ILVE:n kaasuliedestä jota en (onnekseni) sitten saanut. Ehkä olisi ollut typerää säilöä hellaa vuoden päivät vain koska on saanut sen halvalla. ;)

Mutta pöydän satuin ostamaan. Meinasi kyllä jäädä ostamatta poikeukselisen nuivan myyjän takia, mutta yritin olla välittämättä ja menin toistamiseen asioimaan toisen myyjän kanssa. Itselläni on kyllä sellainen asenne, että jos yksi haluaa ostaa, ja toinen myydä, niin sitten neuvotellaan. Mutta kaikki eivät ajattele näin, selvästikään. Mutta nyt meille tulee tamminen jatkettava ruokapöytä jonka ympärille mahtuu 10 henkeä. Pöytä on hyvin saman tyylinen kuin meiltä jo löytyvät Pentikin tuolit. Pöytä toimitetaan paketissa tällä viikolla, ja se saa odottaa taloa ympärilleen "tovin".

Tässä kuva myyjän sivuilta, mielestäni ei kyllä tuossa oikein tule oikeuksiinsa...

1 kommentti:

  1. Hei! Onpa todella kaunis pöytä! Voisitko kertoa, mistä firmasta olet sen hankkinut? Etsin uuteen kotiimme tammipöytää, mutta olen lähinnä löytänyt pölkkyjalkaisia moderneja malleja, kun haluaisin sirommat, sorvatut jalat.

    Kiitos jo etukäteen ja tsemppiä urakkaan!

    Terveisin Katja (katjatar@gmail.com)

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit!