keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Getting rid of old stuff

kuva: telkku.com
Hyvää uutta vuotta!

Muuttoon on nyt 48 yötä aikaa. Tai ainakin kutakuinkin, lopullista muuttopäivää ei ole miehen kanssa päätetty, mutta muutto on kuitenkin viikolla 8 jolloin olemme molemmat talvilomalla.

Päätin tänään, että aloitan tavaran perkaamisen nyt. Jos joka päivä heittää jotain pientä menemään, vie kirppikselle tai antaa kavereille kiertoon, voisi kuvitella (optimistisesti) että tavaraa olisi enää kohtuumäärä muuton koittaessa. Edellisessä muutossa istuin paniikissa viimeiset päivät ja itkin tavarameren keskellä. Vihasin itseäni siitä syystä etten osaa ajoissa laittaa tavaroita kiertoon vaan tungen kaikkea vanhaa komeroiden perälle jatkuvasti. Lopulta vein ystävien avustuksella tavaraa niin Nada Hope-järjestölle ja Fidaan kuin lahjoitin kavereille ja kavereiden kavereille.

Tänään heitin työpöydän viereisestä kirjahyllystä ison kasan papereita roskikseen. Kävin läpi vanhoja tarjouksia, esitteitä, kuoria ja lippulappuja. Huomenna ajattelin mennä autotalliin ja hakea tänne kämpille Huuto.netiin tai Tori:in laitettavaa tavaraa. Siellä on mm. edelliseen kotiin Marickenissa teetettyjä laskosverhoja, muutama valaisin ja muuta sälää. Pojan vanhoja jääkiekkovarusteita voisi viedä tuohon läheiseen käytettyjen lastenvaatteiden- ja tarvikkeiden putiikkiin. Kirppispöytää en enää taida jaksaa, viimeksi se oli aika vaivalloista eikä tulos ollut kummoinen. Myös pojan sänky on menossa myyntiin.

Jos voisin, pyytäisin yllä olevan kuvan tyypit huutamaan tuon koko autotallin sisällön itselleen. Tuskin kaipaisin mitään. Huutokaupan metsästäjät kuuluu muuten lempiohjelmiini, samanlaisiin romun haalijoihin on jotenkin helppo samaistua.

1 kommentti:

  1. Huoh, meillä sama edessä, turhasta tavarasta ja vanhoista vaatteista pitäisi päästä eroon ennen Suomeen muuttoa. pari kaappia mies on jo siivonnut, mutta koko muu asunto on vielä täynnä roinaa. Tsemppiä vaan teille, se on kyllä ihana fiilis kun tavaramäärä vähenee ja koti ja mielikin siinä samalla jotenkin selkiytyy.

    VastaaPoista

Kiva jos kommentoit!