lauantai 15. syyskuuta 2012

Noin 20 mallipalaa myöhemmin...




Parketinvalintaprosessi on ollut haastavin osa pintamateriaalien valintaa.
Seuraa pitkä sepustus asiasta jonka pitäisi olla hyvin simppeli.

Vuosi sitten Habitaressa kävimme jo monen parkettimyyjän puheilla ja katselimme vasta suunnitteluvaiheessa olevaan taloomme lattiaa. Lattia on yksi tärkeimmistä päätöksistä materiaaleissa, ellei jopa tärkein minulle henkilökohtaisesti. Se on hyvin näkyvä elementti, eikä sitä vaihdeta tapetin tavoin vaikka muutamien vuosien välein. Sen on tarkoitus kestää hyvin kauan.

Omat haasteensa parketin valinnalle teetti budjetti. Haaveet esim. Novafloorin Trinity-lankkulattiasta piti kuopata nopeasti hinnan takia. Seuraavaksi haaveilin kauniista Kährsin parketista. Sen noin 80€ neliöhinta tuntui siedettävältä vielä raksaprojektin alkuvaiheilla, mutta mitä enemmän maansiirtotyöt söivät sisustusbudjettiamme, sen pahemmalta tuokin hinta kuulosti. Kriteereinä oli myöskin se, että parketti olisi yksisauvainen, sävytetty normitammea vaaleammaksi, tai harmaan sävyiseksi. Itse olin jossain vaiheessa valmis siirtymään 3-sauvaiseen parkettiin jonka kanssa olemme eläneet kahdeksan onnellista vuotta, mutta mieheni on koko ajan toivonut yksisauvaista.

Mallipaloja on siis tilailtu aika paljon, ja tarjosupyyntöjä lähetelty jonkin verran. Todellista soutaa-huopaa meininkiä.  Parketti Romanoffin olen maininnut tosiaan jo vuosi sitten täällä blogissa, kävimme jututtamassa heidän myyjäänsä jo viime vuoden messuilla. Olen kertaalleen käynyt myös heidän myyntinäyttelyssään Vantaalla katsomassa vaihtoehtoja. Lähinnä Elletin malleja. Välillä jo melkein tilasimme yhden lattian heiltä, mutta se sitten jäi kun jokin siinäkin lattiassa minua jäi kaivelemaan. Sittemmin melkein jo päädyin Novafloorin Arktikseen Niittylän lapset-blogin Miian suosituksesta, mutta siinäkään kohtaa en uskaltanut tehdä päätöstä.

Kun siis tänään marssimme koko perheen voimin Habitareen oli missio selvä: nyt saisi jahkailu loppua eikä ilman parkettia olisi kotiin tulemista.

Tämän pelin ratkaisi siis ihailtavan innokas, sanavalmis ja hauska myyjä, suht' hyvin onnistunut tinkaus ja kaunis tuote. Kun käy muutamalla messu-osastolla toteamassa että myyjät ovat flegmaattisia, hinnoissa ei kuulemma ole yhtään neuvotteluvaraa (ilman katettako ne lähtökohtaisesti hinnoittelee tuotteensa?) vaikka kaupat oltaisiin valmiita tekemään siinä ja heti, niin on hyvin mukavaa päästä kunnolla hieromaan kauppoja. Itsekin kun tekee myyntityötä, on tällainen tosi piristävää.

Lyötiin siis kättä päälle ja laitettiin parketti tilaukseen. Meille tulee hiukan suunniteltua rustiikkisempi lattia; Timberwisen Tammi Vintage Pyhä . Sen meille myy Parketti Romanoff. Yllä olevassa kuvassa vastaava lattia, hiukan eri sävy. Toivotaan että kestää koiran kynnet jotenkuten ja on sitten omalla paikallaan meidän kotona yhtä kiva kuin messuilla. Lattia on mielestämme kaunis, luonnollinen ja laadukkaan oloinen. Eikä kuitenkaan kamalan hintainen.

Ja huom. tämä ei ole maksettu mainos, mutta pakko kehua että kyllä jäi kiva fiilis sekä tuotteesta, henkilökunnasta (sekä Romanoffin että Timberwisen) ja koko messuista. Pikkuhiljaa alkaa pakka olemaan koossa.

4 kommenttia:

  1. Hieno lattia! Voin kuvitella, millaista sompailua tuo on hintojen suhteen... Lattia ON tosi tärkeä, meidän omaa lattiaamme inhoan, mäntyinen lautalattia, joka on kulunut koirien kynsien alla... Hiominen ja maalaaminen auttaisi tilannetta huomattavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meidänkin mielestä tämä on hieno. :)

      Poista
  2. Hyvän valinnan teit!! Meillä nykyisessä asunnossa on Timberwisen harjattu ja vahattu, Arctic tammi-lankkulattia ollut neljä vuotta ja upea on edelleen. Ohjeiden mukaan vaatisi vuosittaisen vahauksen, mutta me emme ole sitä jaksaneet tehdä. Nyt alkaa huomaamaan, että se kenties olisi tarpeellista tehdä pikku hiljaa (jotkut kohdat on hieman kuluneet, esim. tiskialtaan edessä). Kulumista ei kuitenkaan kovin helposti huomaa, kun pinta on sellainen harjattu ja rustiikkinen, joten koiran kynnetkin varmasti kestäisi hyvin. Ainoa, mikä on itseäni häirinnyt, on lattian natina, kun puu elää kovasti ja meillä on vinot lattiat. Mutta tämäkin asia helpottuisi, jos asennuksessa olisi käyttänyt liimaa (ja uudessa talossa on toki suorat lattiat). Lisäksi laatu ei ollut paketeissa aina ihan priimaa (joissakin erissä paljon oksia ja koloja) vaikka täysi hinta maksettiinkin ja jouduttiin silloin vaatimaan parempaa laatua ja vaihtamaan useampikin paketti. Mutta tsemppiä valintojen kanssa. Itse painin samojen ongelmien edessä :)
    terkuin Lantliga Drömmar

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentistasi! Pitääkin olla tarkkana tuon laadun kanssa sitten ja rohkeasti pyytää vaihtamaan jos tulee sekundaa. Toivotaan ettei näin kuitenkaan käy. :)
      -Linda

      Poista

Kiva jos kommentoit!